Kaksikymmentäyhdeksän potilasta, joiden positiivinen antimitokondriaalisen vasta-ainetiitterin arvo on suurempi tai yhtä suuri kuin 1/40, havaittiin seulonnan aikana muille autoimmuunisairauksille on kuvattu, joilla oli normaali seerumin bilirubiini, alkalinen fosfataasi ja transaminaasi ja joilla ei ollut maksasairauden oireita. Maksabiopsiat 12: ssa 29: stä täyttivät primaarisen sappikirroosin diagnostiset kriteerit; vielä 12 oli yhdenmukainen primaarisen sappikirroosin kanssa, mutta vain 2 oli normaalia. Muiden auto-vasta-aineiden ja autoimmuunisairauksien, erityisesti kilpirauhasen vasta-aineiden ja häiriöiden, esiintyvyys oli suuri. Kuusitoista näistä potilaista on seurattu yli 4 vuoden ajan diagnoosin jälkeen (keskiarvo = 6 vuotta, vaihteluväli = 4-9 vuotta) ja keskimäärin 8,7 vuoden ajan antimokondriaalisen vasta-aineen alkuperäisestä havaitsemisesta (alue = 4-13). Viidestä 16: sta kehittyi oireita, jotka viittaavat primaariseen sappikirroosiin, ja 11: llä 16: sta kehittyi alkalisen fosfataasin kohoaminen. Antimitokondrioiden vasta-aineaktiivisuus näillä potilailla oli samoissa IgG-alaluokissa (pääasiassa IgG1 ja IgG3) kuin 23 potilaan ryhmässä, jolla oli kliinisesti, biokemiallisesti ja histologisesti edennyt primaarinen sappikirroosi. Kaikki osoittivat samoja poikkeavuuksia seerumin IgG-kokonaisluokkien kvantitatiivisessa arvioinnissa; suhteellinen IgG3: n ylimäärä ja vähemmässä määrin IgG2. Johtopäätöksenä on, että tässä tutkimuksessa antimitokondrioiden vasta-ainetiitterin löytäminen, joka on suurempi tai yhtä suuri kuin 1/40, viittaa voimakkaasti primaariseen sappikirroosiin myös ilman oireita ja normaalin alkalisen fosfataasin läsnä ollessa.