Oletko nähnyt uutisleikkeen tai videon, jossa näkyy tulivuoren purkautuminen tai maanjäristys ravistelemassa kaupunkia? Yksi mielenkiintoisista asioista noissa tapahtumissa on, että ne tapahtuvat tänään samalla tavalla kuin menneisyydessä. Tutkijat tarkastelevat nykypäivän geologisia tapahtumia – olivatpa ne yhtä äkillisiä kuin maanjäristys tai yhtä hitaita kuin jokilaakson eroosiot – saadakseen ikkunan menneisiin tapahtumiin. Tätä kutsutaan uniformitarismiksi: ajatus siitä, että maapallo on aina muuttunut yhtenäisin tavoin ja että nykyisyys on avain menneisyyteen.
Uniformitarismin periaate on olennainen osa maapallon historian ymmärtämistä. Ennen vuotta 1830 uniformitarismi ei kuitenkaan ollut vallitseva teoria. Siihen asti tutkijat kannattivat katastrofin ajatusta. Katastrofismi ehdotti, että Maan pinnalla näkyvät piirteet, kuten vuoret, muodostuivat suurista, äkillisistä muutoksista – tai katastrofeista. Kun keskustellaan menneestä ilmastosta, uniformitarismin vastustajat voivat puhua analogisista muutoksista. Tämä ajatus viittaa siihen, että tiettyjä menneisyydessä olleita yhteisöjä tai olosuhteita ei ehkä löydy maapallolta tänään.
Katastrofisuuden ajatus kyseenalaistettiin lopulta kahden miehen – James Huttonin ja Charles Lyellin – havaintojen ja tutkimusten perusteella. Hutton (1726–1797) oli skotlantilainen maanviljelijä ja luonnontieteilijä. Huomautuksissaan ympäröivästä maailmasta hänestä tuli vakuuttunut, että luonnolliset prosessit, kuten vuorenrakennus ja eroosiot, tapahtuivat hitaasti ajan myötä geologisten voimien kautta, jotka ovat olleet toiminnassa maan muodostumisesta lähtien. Lopulta hän muutti havaintonsa ja ajatuksensa niin kutsutuksi Uniformitarismin periaatteeksi.
Huttonin kanssa yhtä mieltä olleiden tutkijoiden joukossa oli Charles Lyell. Lyell (1797–1875) oli skotlantilainen geologi. Vuonna 1830 hän julkaisi kirjan ”Principles of Geology”, joka kyseenalaisti katastrofismin, joka oli edelleen hallitseva teoria Huttonin työstä huolimatta. Lyell uskoi Huttonin olevan oikeassa vähitellen muuttuvissa prosesseissa, jotka muokkaavat Maan pintaa. Hän löysi omia esimerkkejä näistä prosesseista tutkimalla kiviä ja sedimenttejä. Hän löysi esimerkiksi todisteita siitä, että merenpinta oli noussut ja laskenut aiemmin, että tulivuoria voi esiintyä vanhempien kivien päällä ja että laaksot muodostuvat hitaasti veden eroosiovoimasta. Lyellin ja Huttonin yhteisistä ponnisteluista tuli modernin geologian perusta.
Charles Darwin, evoluutiobiologian perustaja, piti yhtenäisyyttä tukena teorialleen uusien lajien syntymisestä. Elämän kehitys, hän tajusi, vaati paljon aikaa, ja geologian tiede osoitti nyt, että maapallo oli erittäin vanha. Jos vuorilla olisi ollut runsaasti aikaa nousta ja hävitä, niin myös miljoonien lajien syntymiseen ja joko kehittymiseen uusiksi lajeiksi tai sukupuuttoon on ollut tarpeeksi aikaa. Tieteen käsitykset sekä geologiasta että biologiasta olivat tulleet uuteen päivään.