ÄÄNIOIKEUDEN LAAJENTAMINEN

Kaksikymmentäneljännen muutoksen ratifiointi vuonna 1964 merkitsi pyrkimyksen huipentumaa aloitti kongressissa vuonna 1939 äänestysveron poistamiseksi liittovaltion vaaleissa äänestämisen edellytykseksi. Omaisuusvaatimukset ulottuvat siirtomaa-aikoihin, mutta itse vero verotukseksi otettiin käyttöön yhdentoista etelän osavaltiossa jälleenrakennuksen päättymisen jälkeen, vaikka tämän muutoksen ratifioinnin aikaan vain viisi valtiota säilytti sen. pätevyys ”esteenä kansalaisten franchising-ohjelman asianmukaiselle käytölle” ja odotti, että sen poistaminen ”tarjoaa suoremman lähestymistavan useampien ihmisten osallistumiseen heidän hallitukseensa”. Kongressi ajatteli vastaavasti, että perustuslain muutos oli tarpeen, 2 koska pätevyys oli aiemmin selviytynyt perustuslaillisista haasteista useilla perusteilla. 3

Pian muutoksen ratifioinnin jälkeen – sovellettavissa vain liittovaltion vaaleihin – kongressi valtuutti Oikeusministeri hakemaan kieltovelvollisuutta kyselyveron käytöstä rodullisen syrjinnän keinona valtion vaaleissa4 ja korkein oikeus katsoi, että kyselyvero syrji varallisuuden perusteella tasa-arvolausekkeen vastaisesti.5

Asiassa Harman v. Forssenius, 6, tuomioistuin vahvisti Virginian lain, joka poisti äänestysveron ehdottomana edellytyksenä liittovaltion vaaleissa äänestämiselle ja antoi liittovaltion äänestäjille valinnan joko maksaa vero tai jättää todistus asuinpaikasta kuusi kuukautta ennen vaaleja. Koska tuomioistuin katsoi viimeksi mainitun vaatimuksen asettavan liittovaltion vaaleissa äänestäjille raskaan vaatimuksen, jota ei asetettu veronmaksua jatkaneille, tuomioistuin katsoi yksimielisesti lain olevan ristiriidassa uuden muutoksen kanssa rankaisemalla niitä, jotka päättivät käyttää oikeuttaan. tarkistuksella.