Denotaatio viittaa sanan sanakirjamääritelmään. Konnotaatio viittaa toisaalta sanoihin, jotka sisältävät sanan toissijaiset merkitykset, taustavärit ja implikaatiot. Jos esimerkiksi kysyisit naiselta, kuinka häntä haluaisi kuvata seuraavasta sanaluettelosta, mikä luulisi hänen vastauksensa olevan?

Hoikka …………………………..Ohut…………….. …………… Scrawny

Vastaus tähän on todennäköisesti sana hoikka. Vaikka kaikilla sanoilla on sama merkintä (ne kaikki tarkoittavat laihaa eikä rasvaa), sanalla hoikka on positiivisempi sävy. Hoikka nainen on siro, tyylikäs ja ehkä jopa seksikäs. Ohut on toisaalta melko neutraali sana, ja se saa naiset suosimaan sanaa ”hoikka”, koska sillä on positiivisempi merkitys. Lopuksi sana scrawny tuo epäterveellisen, liian ohuen tai luuton ihmisen mieleen, ja naiset eivät yleensä halua, että heitä kuvataan tällä tavalla. Ajan myötä sanat muuttavat konnotatiivista merkitystään, ja kirjoittajien tulisi olla ajan tasalla sanan nykyisistä konnotoinneista.

PARAS tapa sisällyttää paatos (tai emotionaalinen) vetoomus on käyttää sanoja, jotka kantaa sopivia merkityksiä. Ajatelkaa takaisin näytekappaleeseen väitteitä tosiseikoista / määritelmistä, joiden otsikko on ”Vakavan ennakkoluulon tapaus” seuraava on osa kyseisen teoksen ensimmäistä lausumaa:

”En ole crack-addikti. En ole hyvinvointiäiti. En ole lukutaidoton …”

sanat crack addikti, hyvinvointiäiti ja lukutaidottomilla on vahva merkitys. Se tekee yllä olevasta lausunnosta (vaikka se on jo looginen) tehokkaampi. Kuvittele, jos kirjoittaja käyttäisi sanoja, joilla oli heikommat merkitykset:

”En ole henkilö, joka väärinkäyttää aineita. En ole vanhempi, joka tarvitsee valtion apua. Voin lukea.”

Huomaa, kuinka henkinen vetovoima heikkenee. Vaikka looginen vetovoima on läsnä, lausunnolla ei ole enää yhtä vahvaa merkitystä.