Rheinland, Saksan Rheinland, Ranskan Rhénanie, historiallisesti kiistanalainen Länsi-Euroopan alue, joka sijaitsee Länsi-Saksassa Reinin keskimmäisen joen molemmin puolin. Se sijaitsee itään Saksan rajasta Ranskan, Luxemburgin, Belgian ja Alankomaiden kanssa. Lukuun ottamatta Karlsruhesta etelään Sveitsin rajalle ulottuvaa kaistaa (josta länteen Ranskan ja Saksan rajan muodostaa Rein), Rheinland ulottuu Ranskan Moselin ja Bas-Rhinin departementtien pohjoisrajoilta Saksan osavaltioiden yli (osavaltiot) ) Saarlandista ja Rheinland-Pfalzista sekä Luoteis-Baden-Württembergistä, Länsi-Hessenistä ja Lounais-Nordrhein-Westfalenista.

Reinin keskimmäisen joen varrella, mäkinen alue Mainzin ja Bonnin alueen välillä, on viininviljelymaa, joka on vuosisatojen ajan tukenut pieniä kaupunkeja ja kyliä sekä linnojen ja monien luostarien herroja. Bonnista pohjoiseen maiseman luonne muuttuu ja laajenee Pohjanmerelle johtavalle suurelle Pohjois-Euroopan tasangolle. Ala-Reinin alue on voimakkaasti teollista.

Antiikin Rooman aikoina tunnettu puskurivyöhykkeenä Gallian ja itään olevien germaanien välillä, Reininmaa sisältyi myöhemmin Frankkien valtakunta Austrasia. Myöhemmin Rheinland jaettiin Lothringenin (tai Ylä-Lorrainen ja Ala-Lothringen), Sachsenin, Franconian ja Swabian herttuakuntien kesken; mutta myöhään Euroopan keskiajalla ja varhaisen uudenaikana Rheinlandista tuli lukuisten alueellisten ruhtinaskuntien kotipaikka. Näihin kuuluivat: pohjoisessa Kölnin vaaliarkkipiispa, jossa maalliset alueet Kleve (Cleves), Berg ja Jülich; keskialueella Trierin ja Mainzin vaaliarkkipiispanoperaattorit sekä Wormsin ja Speyerin piispakunnat vaalipalatinan ja Nassaun kreivikunnan kanssa; ja etelässä Strasbourgin (Strassburg) piispakunta Elsassen kaupunkien ja erilaisten herrasmiesten ja Badenin markkamuodon kanssa, Breisgaun kanssa.

Saksan protestanttisen uskonpuhdistuksen ongelmien hyödyntäminen tunkeutui Ranskaan. Lorrainen saarella 1500-luvulla; Brandenburg osti Kleve ja Mark vuonna 1614, muodostaen Preussin tulevaisuuden valtakunnan Rheinlandissa; ja kolmenkymmenen vuoden sota antoi Ranskalle jalansijaa Elsassissa. Louis XIV: n sodat vakiinnuttivat Ranskan aseman Elsassin Reinillä, mutta herttua Lorrainen otettiin lopullisesti osaksi Ranskaa vasta vuonna 1766. Napoleon siirsi Ranskan rajan itään Rein-joelle ja loi oikealla (itäisellä) rannalla Reinin valaliiton.

Napoleonin kaatumisen jälkeen Wienin kongressi (1814–15) rajoitti Ranskan Reinin rajan jälleen Alsacian alueelle. Elsassin pohjoispuolella Baijerille perustettiin uusi Pfalzin alue. Pfalzin luoteispuolella oli joitain pieniä exlaavia muiden Saksan osavaltioiden keskuudessa; mutta näiden pohjoispuolella koko vasemmalta (länsirannalta) Kleveen, yhdessä Jülichin ja Aachenin lännessä sekä Trierin ja Saarlouisin kanssa etelässä, tuli preussilainen. Tämä Preussin alue yhdistettiin Preussin viereiseen omaisuuteen Reinin oikealla rannalla Reinin maakunnan muodostamiseksi vuonna 1824. Preussit liittivät Nassaun ja Meisenheimin seitsemän viikon sodan jälkeen 1866 ja Alsace-Lorraine Ranskan ja Saksan sodan jälkeen vuosina 1870–71. Rheinlandista tuli Saksan vaurain alue, erityisesti Pohjois-Preussin alue on erittäin teollistunut.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Versailles’n sopimus ei vain palauttanut Alsace-Lorrainen Ranskaan, vaan myös sallinut liittoutuneiden joukkojen miehittää osia. Saksan Reininmaan oikealta ja vasemmalta rannalta noin 5-15 vuoden ajan.Lisäksi Saksan vasen ranta ja 50 kilometriä syvä oikeanpuoleinen kaista oli tarkoitus lopullisesti demilitarisoida. Reininmaa oli toistuvien kriisien ja kiistojen kohtaus 1920-luvulla. Kapinalliset separatistit julistivat ”Rheinlandin tasavallan” lokakuussa 1923, mutta kesti alle kaksi viikkoa. Saksalaisvihamieliset ranskalaiset vastustivat Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian pyrkimyksiä sovittaa Saksa ja viimeiset liittoutuneiden miehitysjoukot lähtivät Reininmaalta vasta 30. kesäkuuta 1930.

Natsi-Saksa julisti Ranskan ja Neuvostoliiton viisivuotisen vastavuoroista takuuta koskevan sopimuksen (2. toukokuuta 1935) aikaisempien kansainvälisten sopimusten vastaiseksi. Vaikka Ranskan senaatti keskusteli edelleen Adolf Hitler 7. maaliskuuta 1936 hylkäsi Versailles’n sopimuksen ja Locarnon sopimuksen Reininmaan lausekkeet ja ilmoitti, että saksalaiset joukot olivat tulleet hän demilitarisoi Reinin alueen. Tietämättä, että Hitler oli määrännyt joukkonsa vetäytymään, jos ranskalaiset hyökkäsivät, Ranskan pääesikunta kieltäytyi toimimasta, ellei osittaista mobilisointia määrätty, minkä Ranskan hallitus kieltäytyi. Viivästyneissä kansainvälisissä neuvotteluissa ei voitu kumota Saksan Reininmaan uudelleenmilitarisointia, ja länsimaiden passiivinen asenne ennakoi heidän suostumustaan Hitlerin Itävallan liittämiseen ja hänen vaatimuksiinsa Tšekkoslovakiaan vuonna 1938.