TULOKSET

Itrogeenisten tapahtumien esiintymistiheys ja tyyppi

Yhteensä 815 potilasta nähtiin kaksi lääketieteellistä kerrosta tutkimusjakson aikana. Näistä 290 potilaalla (36%) oli yksi tai useampi iatrogeeninen sairaus, yhteensä 497 tällaista tapausta. Sadalla kuudellakymmenellä viidellä potilaalla oli yksi raportoitu komplikaatio (57% kaikista komplikaatioista kärsivistä potilaista) ja 125 potilaalla (43%) oli 2-7.

Yhteensä 76 potilasta (9% kaikista) saaneilla) oli suuria komplikaatioita. (Kahdella muulla potilaalla oli suuria komplikaatioita, mutta puutteellisten lääketieteellisten tietojen vuoksi tietoja näistä potilaista ei sisällytetty iatrogeenisen sairauden laskelmiin.) 15 potilaalla (2% kaikista potilaista ja yli 5% komplikaatioista kärsivistä) iatrogeenisen sairauden uskottiin vaikuttaneen potilaan kuolemaan. Kolmekymmentä 290 potilasta, joilla oli iatrogeeninen sairaus, kuoli, kun vain 525 potilaasta, joilla ei ollut komplikaatioita, vain 33; tämä ero oli merkittävä (p < 0,05).

Taulukossa 1 luetellaan sairaalahoitotyypit, joiden katsottiin aiheuttaneen komplikaatioita, komplikaatioiden lukumäärä ja prosenttiosuus jokaisesta ryhmästä, jotka olivat suuria komplikaatioita. Kolme suurinta interventioluokkaa (joissa yksi toimenpide näytti liittyvän komplikaatioon) olivat lääkkeet (208 komplikaatiota), sydämen katetroinnit (45) ja putoamiset (35). Kaikista komplikaatioista kärsivistä potilaista 53 prosentilla oli ainakin yksi huumeiden altistumiseen liittyvä ongelma. Lisäksi lääkekomplikaatioiden määrä on todennäköisesti aliedustus niiden todellisesta vaikutuksesta. Esimerkiksi, jos potilas huimaantui tai meni hämmentymään yöllä mahdollisesti lääkkeen takia ja putosi, mutta emme pystyneet tekemään tällaista määritystä, tapahtuma luokiteltiin pudotukseksi. Jos uskoimme, että iatrogeeniseen sairauteen vaikuttivat useat erilaiset tekijät, mutta vallitsevaa tekijää ei voitu arvioida, tapahtuma kirjattiin sekalaisen / muun interventioluokkaan.

Taulukko 1 havainnollistaa myös, että iatrogeenista tautia aiheuttavien lääkeaineiden joukko vaihteli suuresti, eikä yksikään yksittäinen aine näyttänyt dominoivan luetteloa. Potilaat käyttivät kuitenkin usein useita farmakologisia aineita, kun iatrogeeninen sairaus ilmeni. Jos ei ollut mahdollista määrittää, mikä tietty lääke oli rikkomista aiheuttava aine, tai jos ilmeni, että tapahtuma johtui farmakologisten aineiden yhdistelmästä, ”muut ja useita ”-lääkekategoriaa. Tämän menettelyn vuoksi ja koska luvut ovat pieniä, lääkkeiden välillä ei pidä tehdä vertailua komplikaatioiden vakavuuteen. Silti näyttää siltä, että melkein kaikkien lueteltujen huumeiden ryhmien käytöstä aiheutui vakavia seurauksia. Vakavat rytmihäiriöt, interventiota vaativa hypotensio ja henkisen tilan muutokset olivat sellaisia suuria komplikaatioita.

Sairaalahoidon aikana esiintyneiden komplikaatioiden tyyppi ja kussakin luokassa suurimmat prosenttiosuudet on esitetty taulukossa 2. On selvää, luettelo on vaihteleva. On myös huomattava, kuinka vähän metabolisia komplikaatioita tapahtui, vaikka vain vakavia havaittiin. Aspirointipneumonia, sairaalainfektio ja invasiivisten toimenpiteiden jälkeiset ongelmat muodostivat suurimman osan suurimmista komplikaatioista.

Itrogeenisiin tapahtumiin liittyvät tekijät

Yksinkertainen yhdistäminen

Kaikkien 815 potilaan tiedot iästä, sukupuolesta, pääsylähteestä, pääsyradasta, sisäänpääsypaikasta, talovirkailijasta arviointia, tajunnan tasoa, poistopaikan, lääkkeille altistumisen ja oleskelun kestoa analysoitiin yksinkertaisten yhteyksien vuoksi iatrogeenisten tapahtumien kanssa. otettu kodeistaan. Talovirkailijan arvio ”kriittisestä huonoon” -olosuhteeseen liittyi myös korkeampaan komplikaatioasteeseen kuin ”vakaan tai hyvän” arviointi, ja ICU: han tai CCU: han hyväksytyillä potilailla komplikaatioaste oli korkeampi kuin potilaalle, joka otettiin vastaan yleishoitopalvelut.

Ikä, lääkealtistus ja oleskelun pituus liittyivät kumpaankin positiivisesti komplikaatioon (p < 0,001); lisäksi huumeiden kokonaismäärä ja oleskelun pituus olivat kumpikin suurempia potilailla, joilla oli suuria komplikaatioita, kuin potilailla, joilla oli vähäisiä komplikaatioita (taulukko 3).

Pääsytilamuuttujien samanaikaiset vaikutukset

Logit-analyysin avulla tutkimme, missä määrin potilaan ikä, sukupuoli ja pääsyn tila voivat yhdessä vaikuttaa iatrogeenisen komplikaation todennäköisyyteen sairaala. Tässä analyysissä otettiin huomioon potilaan ikä (alle tai yli 65-vuotiaat), sukupuoli, pääsylähde (kotoa tai toisesta sairaalasta) ja pääsypaikka (ICU: lle tai CCU: lle tai osastolle) yhdessä talonvastaavan arvioinnin potilaan tilasta (kriittinen, oikeudenmukainen tai vakaa). Näistä muuttujista vain saantilähde ja talonvastaavan arvio potilaan tilasta vaikuttivat sairaalahoidon aikana syntyvän komplikaation mahdollisuuteen. Toisin sanoen potilaan ikä, sukupuoli ja vastaanottopaikka eivät vaikuttaneet komplikaation mahdollisuuteen. Taulukossa 4 esitetään logit-mallista saadut tasoitetut todennäköisyydet, minkä tahansa komplikaation todennäköisyyttä ja suurimman komplikaation todennäköisyyttä tarkastellaan erikseen. Pääsylähde liittyi minkä tahansa komplikaation läsnäoloon (p < 0,0001) ja suuriin komplikaatioihin (p < 0,003); myös talonmiehen arvio oli merkittävästi yhteydessä (p < 0,0001 mahdollisille komplikaatioille ja p < 0,0006 suurille komplikaatioille).

Vaikka iatrogeenisten komplikaatioiden yhteys ikäihmisten ikään oli yksinkertainen potilaan kohdalla tämän tekijän puuttuminen logit-mallista osoittaa, että kronologisen iän vaikutus oli toissijainen. Vanhemmat potilaat joutuivat sairaalaan todennäköisemmin hyvässä tai kriittisessä tilassa kuin nuoremmat potilaat (khi-neliö, 27,2; p < 0,0001 iän myötä kolmessa alle 65-vuotiaassa luokassa vuotta, 65–74, 75 ja yli 75 vuotta).

Huumeiden käyttö ja oleskelun kesto

Koska tiedot lääkkeiden kokonaisaltistumisesta ja oleskelun pituudesta olivat potilaan koko sairaalassa yhteensä oleskelu, niiden yhteys komplikaation esiintymiseen ei sinänsä osoita syy-yhteyttä, koska pitkittynyt sairaalahoito ja altistuminen uusille lääkkeille ovat saattaneet johtua myös komplikaatiosta.

76 potilasta, joilla on vakavia komplikaatioiden keskimääräinen oleskelun kokonaiskesto oli 19,3 päivää, keskiarvot 7,8 päivää ennen ensimmäistä suurempaa komplikaatiota ja 11,5 päivää sen jälkeen. Keskimäärin ennen ensimmäistä suurempaa komplikaatiota määrättyjen uusien lääkkeiden määrä oli 10,7 ja keskimäärin 6,4 uutta lääkettä määrättiin tällaisen tapahtuman jälkeen. Näille potilaille määrättyjen uusien lääkkeiden määrä ennen suurten komplikaatioiden esiintymistä oli suurempi kuin koko sairaalahoidon aikana määrättyjen lääkkeiden määrä potilailla, joilla ei ollut komplikaatioita (t = 5,66, p < 0,001).