suomen kieli, suomi suomi, Uralin kieliperheen suomalais-ugrilaisen ryhmän jäsen, puhuttu Suomessa. Suomalaisella ei ollut 1800-luvun alussa virallista asemaa, sillä ruotsia käytettiin suomalaisessa koulutuksessa, hallituksessa ja kirjallisuudessa. Suomalaisen kansanperinteen pohjalta julkaistun Kalevala-runon julkaisu vuonna 1835 herätti suomalaista tunnetta. Seuraavalla vuosisadalla suomesta tuli vähitellen hallitseva kieli hallituksessa ja koulutuksessa; se saavutti virallisen aseman vuonna 1863. Suomen vuoden 1919 perustuslaissa sekä suomi että ruotsi nimettiin kansallisiksi kieliksi.
suomi kuuluu suomalais-ugrilaisten kielten länsisuomalaisuuteen ja on läheisimmin viron kanssa, Liivin, vadjan, karjalan, vepsän ja ingerin. Tyypillisiä fonologisia piirteitä ovat vokaalien harmonia, jossa vokaalit jaetaan kahteen vastakkaiseen luokkaan siten, että vastakkaisten luokkien vokaalit eivät välttämättä esiinny yhdessä sanassa; ja konsonanttigraditaatio, jossa loppukonsonantteja (kuten p, t, k) muutetaan ennen suljettuja tavuja (esim. p korvataan v: llä, pp: llä p). Vokaaleissa ja konsonanteissa on myös kaksi eroa. Monet sanat on lainattu indoeurooppalaisista kielistä, erityisesti Baltian kielistä, saksasta ja venäjästä.
Suomella on kirjallinen perinne 1500-luvulta, jolloin luterilainen piispa Mikael Agricola käänsi Uuden testamentin. suomeksi.
