Keskustelu

Nodulaarinen melanooma on yleisempää miehillä kuin naisilla. Runko on yhteinen paikka ja tyypillinen erillinen kyhmy, jolla on tummanmusta / ruskea pigmentti. Haavaumat ja verenvuoto ovat yleisiä komplikaatioita. Nodulaarisen melanooman huipputiheys on noin 50-vuotiaita. Se syntyy normaalissa ihossa tai prekursorivauriossa, mutta ilman säteittäistä kasvuvaihetta. Yleisesti hyväksytty nodulaarisen melanooman histopatologinen määritelmä on melanooma, josta puuttuu in situ -komponentti invasiivisen vertikaalisen kasvuvaiheen kolmen harjanteen yli; siten, jopa alkuvaiheessa, nodulaarinen melanooma voi metastasoitua. Acral lentiginous melanooma on yleisintä 60-70-vuotiaiden ikäryhmässä. Se nimettiin niin, koska se oli taipuvainen kehon akraalisiin (distaalisiin) alueisiin, erityisesti kämmenten, pohjien ja niskaalueen alueisiin, ja sen erillisen radiaalisen tai ”lentiginisen” kasvuvaiheen vuoksi. Sen diagnoosin kuvataan perustuvan sen histologisiin, ihonsisäisiin ominaisuuksiin, jotka osoittavat suurten epätyypillisten melanosyyttien diffuusiota proliferaatiota pitkin orvaskeden ja ihon välistä risteystä, joka on dispergoitunut lentigiinimalliin, jossa on merkittävä akantoosi ja pidentynyt harjanteet. Acral lentiginous melanooma on ainoa melanooman alatyyppi, joka esiintyy samalla nopeudella kaikissa kilpailuissa, pääasiassa alueella, joka harvoin saa paljon auringonvaloa. On ehdotettu, että etiologia poikkeaa nodulaarisen melanooman etiikasta tai että altistuminen auringolle on pienempi riskitekijä kuin melanooma muualla. Myös erilaisiin histopatologisiin piirteisiin, mukaan lukien nodulaariset ja akraaliset lentigiiniset alatyypit, vertikaalinen kasvuvaihe, korkea mitoottinen aktiivisuus ja mikroskooppisten satelliittien läsnäolo, liittyy huonoon ennusteeseen. Metastaattiseen melanoomaan liittyy yleensä imusolmukkeiden ja toisinaan viereisen ihon tyhjentäminen ensin, mutta lopulta metastasoituu etäisiin sisäelimiin. Iho ja ihonalaiset imusolmukkeet (59%) ovat yleisimmin mukana keuhkoissa (36%), aivoissa (20%), maksassa (20%), luissa (17%) ja muissa (12%). Potilaallamme metastaattisia vaurioita havaittiin keuhkoissa, keuhkopussissa, sydämessä ja aivoissa diagnoosin tekohetkellä. Vaikka diagnoosia ei vahvistettu histologisesti, laajalle levinneet metastaasit, jotka kehittyivät potilaalla lyhyessä ajassa, viittasivat voimakkaasti melanoomaan. Kirjallisuudessa melanooman on raportoitu kehittävän metastaaseja jokaisessa elimessä. Vastaavasti potilaalla kehittyi nopeasti eteneviä elintärkeitä elinmetastaaseja.

Breslow-paksuus on tärkein ennustemuuttuja. Kasvaimet suurempia. Breslow-paksuus tunkeutuu todennäköisemmin imusolmukkeisiin tai verisuoniin, mikä antaa mahdollisuuden kulkeutua kauas leviämiseen (taulukko (taulukko 1). Metastaasien lukumäärä ja sijainti ovat hyödyllisiä taudin vaiheen ja hoitovasteen arvioinnissa. Potilailla, joilla on iho-, solmu- tai maha-suolikanavan metastaaseja, eloonjäämisajan mediaani on 12,5 kuukautta; niillä, joilla on keuhkometastaaseja, eloonjäämisajan mediaani on 8,3 kuukautta; ja potilailla, joilla on maksan, aivojen tai luun etäpesäkkeitä, eloonjäämisen mediaani on 4,4 kuukautta. Eloonjäämisajan mediaani on 7 kuukautta potilailla, joilla on yksi metastaattinen kohta, 4 kuukautta kahdella elinelimellä ja 2 kuukautta kolmella tai useammalla etäpesäkkeellä. Vastaavasti 12 kuukauden eloonjäämisaste on 36% yhdellä metastaattisella kohdalla, 13% kahdella elinalueella ja 0% kolmella tai useammalla etäpesäkkeellä. Potilaan Breslow-paksuus oli yli 4 mm. Potilaallamme etäpesäkkeiden määrä oli yli kolme ja hän kuoli odotusten mukaan 2 kuukautta sairautensa alkamisen jälkeen.

Tutkimuksista huolimatta ei ole päästy yksimielisyyteen optimaalisesta hoidosta. Vaiheen III ja IV potilaiden hoidosta on näyttöä I-tasosta.Perinteisesti metastaattisen melanooman hallinta etäisiin kohtiin edellyttää joko yhden tai usean lääkkeen kemoterapeuttista hoitoa. Täydelliset vasteprosentit ovat kuitenkin olleet heikkoja (< 6%), ja eloonjäämisen mediaani on kasvanut vain vähän. Kemoterapia annettiin heti melanooman diagnoosin ehdottamisen jälkeen, mutta hän kuoli hengitysvaikeuksiin johtuen nopeasti etenevästä taudin kulusta laajalle levinneiden keuhkojen, aivojen, sydämen ja ihon etäpesäkkeiden vuoksi.